AVA3 & Seuratoiminta

Kiireinen arki haastaa vapaa-ajan harrastuksia, ajankäyttöä sekä seurassa toimimista. Arjen kiristyessä, on hyvä pohtia onko tulevaisuudessa valmennustoimintaa, joka perustuu vapaaehtoisuuteen? Teknologian lisääntyminen, sekä tekoäly tuovat uusia mahdollisuuksia tulevaan, mutta eivät korvaa valmennustyötä – ihmisiä ja koiria kohdaten. Pidän valmentajan työtä agilityssä tärkeänä – taitoja opettaen ja yhteisiä hetkiä luoden!

Vuonna 2024 saan olla mukana kehittämässä agilityä, sekä kehittymässä valmentajana – osallistumalla AVA3 valmentajakoulutukseen. 

Suomen Agilityliitto järjestää järjestyksessään toisen agilityvalmentajan AVA3-kurssin vuoden 2024 aikana. AVA3 on liiton tarjoamien valmentajakoulutusten korkein taso. Kurssille on valittu yhteensä 23 valmentajaa 18 eri yhdistyksestä. (Suomen Agilityliitto.)

Kuvat: M. Jansson 

Miksi mukaan valmentajakoulutukseen?

Kouluttajat ja valmentajat auttavat alkuun koiraharrastuksen parissa, sekä ohjaavat jopa huipulle asti taitoja tuoden. Valmentajan roolissa pääsee myös itse oppimaan ja kehittymään toisten matkaa seuraten. Myös erilaisten koirien myötä pääsee oppimaan lisää, kehittämään taitoja ja keinoja. Toisaalta valmentajana on välillä lajin parissa hyvin yksin ja valmennustyöhön kohdistuu paineita, osaamista vaaditaan paljon. Valmentajaverkostoa ei kaikkialla ole.  

Itse haluan olla mukana AVA3-koulutuksessa: ”oppiakseni, ymmärtääkseni paremmin. Tavata toisia valmentajia, saada uusia ideoita”. 

Mitä valmennustyö pitää sisällään?

Valmentajalta vaaditaan paljon taitoja, tässä muutamia esimerkkejä:

  • Lajin sääntöjen tunteminen 
  • Suunnittelu (ratojen piirtäminen & treenin suunnittelu – tehtävät, taitotasot) ja aikataulutus
  • Opettaminen eri tasoilla: mölliluokasta – kisaavaan, sopivasti haastaen
  • Ihmissuhdetaidot (vuorovaikutus, kommunikointi) & ryhmän johtaminen, vuorovaikutus, yhteistyötaidot, (kannustus, tsemppaus, motivointi) & realististen tavoitteiden asettaminen,
  • Kauden jaksotus, jännityksen vähentäminen, haastavistakin asioista puhuminen (turvallinen ilmapiiri)
  • Ihmisen ja koiran välinen vuorovaikutus ja yhteistyön opettaminen 
  • Koiran fysiikan huomioiminen, koiran käyttäytyminen (taitojen opettaminen – esteet, kontaktit yms. käyttäytymisen analysointi – eri tavat opettaa) & vire ja itsevarmuus (sopiva taso)
  • Jatkuva lajin kehityksen seuraaminen (kansainvälinen taso, sekä kisaradat Suomessa), oma kouluttautuminen

Suomalaisen agilityn vahvuuksia 2024 (vs. muut maat)

  1. Seuratoiminta – hyvät harrastuspuitteet (hallit, esteet) ympäri vuoden. Mahdollistaa harrastamisen yleisellä tasolla tuhansille kohtuulliseen hintaan. 
  2. Suomen Agilityliitto – kehittää jatkuvasti toimintaansa. Paljon uusia koulutuksia ja mahdollisuuksia. Myös tutkimustyötä tehdään taustalla.
  3. Eri erityisryhmät huomioitu hyvin kuten juniorit, seniorit ja paraurheilijat.

Valmentajapolku – Suomen Agilityliitto

  1. Agilityn apuvalmentaja (AVA1) 
  2. Agilityvalmentaja (AVA2) 
  3. Agilityvalmentaja (AVA3)

AVA3 koulutus tulee kestämään vuoden 2024, ja sisältää erilaisia projekti- sekä analysointitehtäviä. Mukana on myös viikonloppuja Vierumällä, sekä muilla paikkakunnilla.

Vaatimukset AVA3 kurssille

  1. Koulutukseen valittavalla henkilöllä tulee olla laaja näkemys ja kokemusta erilaisten koirakoiden valmentamisesta, agilityssa kilpailemisesta ja/tai yhdistyksen valmennustoiminnan kehittämisestä.
  2. Hänellä on ymmärrystä siitä, että agilityssa menestyminen edellyttää kokonaisvaltaista kehittymistä, joka koostuu koiran kouluttamisen ja ohjaajan ja koiran urheilusuoritusten lisäksi muista tekijöistä.
  3. Hän sitoutuu osallistumaan agilityn koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämiseen kokonaisvaltaisesti.
  4. Koulutukseen valittava henkilö omaa valmentajalta vaadittavat vuorovaikutustaidot ja suhtautuu avoimesti erilaisiin oppijoihin ja erilaisiin tyylisuuntiin. 
  5. Hän on nuhteeton ja arvostettu lajiosaaja omassa toimintaympäristössään. 
  6. Hakijalla tulee olla edustamansa jäsenyhdistyksen suositus ja kuvaus valmentajana toimimisesta koulutukseen osallistumiseksi. ”Sannan positiivinen, koiran vahvuuksia tukeva valmennus on saanut hyvää palautetta.”

Viikonloppu Vierumäellä

Vierumäellä pääsin tapaamaan muut koulutukseen valitut valmentajat. Valmentajia yhdisti suuri sisäinen liekki lajiin. Intohimo ja palo näkyi puheissa. Ajatuksia oli helppo jakaa ja uusia näkökulmia alkoi heti muodostumaan. Vierumäellä saatiin opetusta myös lajiliiton ulkopuolelta, kun Marko ja Petri tulivat pitämään luentoja lajianalyysista, voimavaroista, voittavista tavoista, sekä seuratoiminnasta ja sen kehittämisestä. Myös sisäisen motivaation merkitystä tuotiin esiin. 

  • ”Sisäisesti motivoitunut ihminen on itse aktiivinen ajattelija ja toimija → hän on itseohjautuva.  (Ulkoinen motivaatio: ”. Hänellä on usein tekosyitä heikkoon tekemiseen.”). 
    • Asenteen voimakkuus näkyy ihmisen sisukkuutena. Vahva asenne näkyy yrittämisessä ja ihminen ei luovuta vaikeassakaan tilanteessa.”
  • Sisäinen motivaatio tuli esiin seurantoiminnan organisoinnissa. Tehtäväksi saatiinkin pohtia työkalun avulla sisäisen motivaation kasvattamista.

Lisäksi saatiin erilaisia apuvälineitä tilanteisiin. 

  • Havainnointityökalulla selvitettiin mitä taitoja (talenteja) lajitaitojen lisäksi tarvitaan.
  • Seuratoimintaan taas saatiin toimintaa edistävä työkalu asioiden hoitamiseen.

Vierumäellä myös todettiin ”pitää elää proaktiivisesti eteenpäin katsoen ja uutta luoden” – toimintaa on hyvä suunnitella ennakoiden tuleviksi vuosiksi.  Oli todella hienoa, miten valmennustoimintaa pystyttiin tuomaan heti ideoita koko Suomen mitalta – valmentajien tullessa eri puolilta.

Jätä kommentti

Search

Latest Stories