Valmentaja / Sanna Hovila
”Omaan pitkän taustan agilityn maailmasta ja olen kisannut lajissa arvokisatasolla (Maajoukkuekarsinnat, useat SM-yksilö ja joukkuekilpailut, piirimestaruudet jne). Kokemusta myös lainakoirien kanssa kilpailemisesta lagotosta – bordercollieseen. Kilpailemisen jäätyä, kisakoiran Lorun menehdyttyä äkillisesti oli aika siirtyä valmentamaan yhä enemmän. Päivitän jatkuvasti omaa osaamistani eri kurssien tuomana”.
Tiivistä muutamaan lauseeseen minkälainen olet valmentajana?
”Valmentajana pyrin huomioimaan laajasti ja yksilöllisesti koirakon tarpeen, haastatellen ja kartoittaen. Toivon tuovani intoa, kehittymistä ja motivaatiota lajiin, tarkkojen taitojen kautta. Pyrin siihen, että ihmiset oppivat näkemään asioita monelta kulmasta ja itselleni on myös tärkeää mielen joustavuus. Tykkään oppia ja opetella – haastaen sopivasti”.
Tausta:
- Suomen Agilityliitto: AVA1 & AVA2, sekä AVA3 2024, Vierumäki
- Jyväskylän avoin yliopisto, Liikuntapsykologia
- Savonia, Wellness-liiketoiminta, tradenomi 2022-2025
Koulutuksissani ja valmennuksissani käy paljon eri rotuisia koiria, eri taustoista. Nuorten koirien kanssa harjoitellaan paljon pohjataitoja, kun taas kokeneempien koirien kanssa kiinnitetään huomio taitojen hiomiseen. Kouluttajana hyödynnän omaa osaamistani vauhdikkaiden koirien parista, agility vuosien tuomana.
Omia treenejä
Agility (taitoja): Training, skills & teamwork
Hoopers (haasterata): Pääsiäishaaste #hoopers (youtube.com)
Kisoja: Sanna ja Loru Pietarsaari EO tryouts 2017 & Loru Tampere 2017 (youtube.com)


Palauteita koulutuksista:
”Kiitos kurssista! Tää oli just se, mitä me tarvittiin ja saatiin tästä enemmän irti, kuin osasin kuvitellakaan! Vaikka odotukset olikin korkealla, me lennettiin niiden yli! ❤ ”
”Kiitos Sanna kun ollaan saatu sinun hyviä oppeja ja menty huimasti eteenpäin. ” Pienin askelin” ja ilman sinua olisi jäänyt tämä niin mahtava oivallus toteuttamatta. Olet taitava opettaja ja osaat hienosti lukea koirakoita. Ihanaa saada olla sinun koulutuksessa.”
”Olen rakastanut joka hetkeä! Koulutuksen tyyli on selkeä ja innostava. Pätkissä tekeminen tukee koiran jaksamista ja ihmisen oppimista. Kiitos!”
”Sanna, en kestä miten kivaa tuo hoopers oli! Kiitos!”
”Sannalla olikin kivoja ohjauskuvioita – jommoisia ei tule itse ikinä suunniteltua!”
”On ollut huipputreenejä, ihanan kannustava ilmapiiri. Vaikka lähdettiin treeneihin ajatuksella, että pieni pää, pienet kyvyt, on koirasta löytynyt ihan uusia asioita ja taitoja”
”Kiitos hyvistä valmennuksista! Joka kerta oppii uutta!”


